Olen jo pitkään ajatellut kirjoittavani ajatukset sanoiksi. Nyt sen vihdoin tein. Olen 30-vuotias maatalontyttö, joka on löytänyt itsensä jos jonkilaisista seikkailuista. Nyt kuitenkin elämä on tasoittunut ja vierelläni on ihana pieni tytär ja mieskin huitelee maailmalla. Toivon, että tämä blogi antaa joillekin teille vinkkejä, hauskuutta, tai edes miten selviytyä paremmin elämän tyrkyistä, ilman jokaiseen kiveen törmäämistä. Elämä ei ole aina helppoa, ja toisaalta,tarvitseeko sen olla. Jos kaikki menisi tasaisen tappavasti, se tarkoittaisi, että elämästä puuttuisi kaikki uusi ja jännä. Toisaalta keski-iän kynnyksellä myös se tasainen tahti on välillä enemmän kuin suotavaa.
Olen matkustellut paljon, saanut mennä minne nenä näyttää ja kokea erilaisia asioita. Olen matkannut tomaattirekalla Saksasta Itävaltaa. Tullut ryöstetyksi Italian yöjunassa. Puolen vuoden ripuli iski Intiassa, ollut valtiolla töissä maailmalla, kiivennyt keltaiselle vuorelle Kiinassa, käynyt Pakistanin ja Afganistanin rajan tuntumassa.
Nyt kuitenkin tuntuu, että elämä on kohdallaan, tai onko se? Miksi minusta sitten tuntuu tosi kurjalta. Mieheni on Pakistanilainen ja meillä on maailman suloisin tytär. Mieheni kitkutteli 7kk Suomessa, jonka jälkeen lähti tienaamaan maailmalle, koska hän ei viihdy Suomessa. Nuorempana haaveilin elämästä, jossa ei tarvitse jumittua paikoilleen, nyt kuitenkin haaveilen, josko olisi se oma paikka jossa vain voisi olla ja nauttia.
Olen vähään tyytyväinen, mutta helposti innostuva uusista asioista. Tämä blogi tulee kertomaan meidän normaalista elämästä monikulttuurisessa perheessä, matkustamisesta lapsen kanssa ympäri maailmaa ja ihanista uusista tuotekokeiluista mistä milloinkin satun innostumaan.
